Kansainvälinen olympiakomitea myönsi Kiinalle vuoden 2022 talviolympialaiset maan vakavasta ihmisoikeustilanteesta huolimatta. Suomen Yleisradion urheilutoimittaja Riikka Smolander-Slotte on valmistautumassa viidensiin olympialaisiinsa. Myös useissa paralympialaisissa työskennelleenä Smolander-Slotte tietää, mitä ihmisoikeudet urheilijoille merkitsevät.
Teksti: Niina Karjalainen
Kuva: olympics/Instagram
Useampi osallistujamaa on liittynyt diplomaattiseen boikottiin Kiinan huonon ihmisoikeustilanteen vuoksi, eikä lähetä valtion edustajia Pekingiin. Myös urheilijat ovat tuoneet huolensa esille, eikä vähiten kiinalaisen tennistähti Peng Shuain ahdisteluskandaalin vuoksi. Onko virhe kuitenkin jo tehty kisoja myönnettäessä ja sananvapaus hiljenee koronan varjoon?
1.Oletko kohdannut työssäsi toimittajana ihmisoikeuksien rajoittamista?
“En muista, että itseäni olisi koskaan rajoitettu. Tietysti paraurheilijoiden kanssa työskennellessä pitää muistaa, että heillä on paljon tarinoita, millaista elämä on vammaisena ihmisenä. Parakisoissa ulkomailla tästä monesti puhutaan. Suomessahan tilanne on hyvä, verrattuna miten heikko se on muissa maissa. Juuri Tokion kisoissa ihmettelin, kun yhtäkkiä Thaimaasta oli noussut todella paljon urheilijoita todella korkealle huipulle. Meille kerrottiin, että se on heille ainoa tapa saada elintasoa nousemaan vammaisena ihmisenä.”
“Mielestäni nykyään tehdäänkin enemmän erilaisista asioista juttuja. Meidän tehtävä on kertoa myös vaikeista asioista. Eri asia on, mitä kommentteja juttuihin saadaan. Vaikka viranomaiset saattavat yrittää estää juttujen tekoa, joko ei anneta lupia tai kuvauslupia, niin juttu silti aina tehdään. Tärkeää on myös kertoa mahdollisesta keskeytyksestä, ja jokainen voi sitten tehdä siitä omat tulkintansa ja johtopäätöksensä. Esimerkiksi juuri Pekingistä ulkomaan toimittajamme tekemä juttu keskeytettiin paikallisten viranomaisten toimesta. Asioilta ei voi sulkea silmiäkään.”
“Suomessahan ei sanota suoraan, mutta esimerkiksi valmentajan häirintä tapauksissa annetaan ymmärtää rivien välistä, että yritä käsitellä aihetta nätisti.”
2.Entä oletko huomannut urheilijoiden ihmisoikeuksien, esimerkiksi sananvapauden rajoittamista?
“Sinänsä kukaan ei voi rajoittaa urheilijoiden puhetta, paitsi pelko ja kulissien takana tapahtuvat asiat. Häirintää ja epämääräistä huonoa toimintaa sisältävissä jutuissa, esimerkiksi juuri valmentajien tai liiton osalta, niin silloin se pelko on ollut aika suuri. Sellaiseen juttuun haastateltavien saaminen on tosi vaikeaa. Urheilijat todella haluavat turvata selustansa varsinkin, jos ovat itse vielä kilpailemassa, niin he kokevat, että siitä voi seurata jotain ikävyyksiä.”
3.Pekingin talviolympialaisten tapauksessa Kansainvälinen olympiakomitea vastasi ihmisoikeusjärjestöille, että he eivät ole mikään ”maailman hallitus” ja heidän täytyy kunnioittaa olympialaisten isäntämaiden itsenäisyyttä. Voiko mielestäsi urheilua ja politiikkaa erottaa?
“Tämä on hirveän vaikea asia. Tavallaan haluaa ajatella, että ne pitää erottaa, jos ajattelee vaikka olympiakisoja ja urheilua. Urheilijat eivät ole vastuussa siitä, missä maassa kisat ovat. Urheilijathan tekevät työtänsä, menevät sinne ja eivät ole millään tavalla mukana siinä prosessissa, minne niitä kisoja myönnetään. On mielestäni ihan väärin vaatia, että urheilijat alkavat tuhoamaan unelmiaan tai jättävät työnsä tekemättä sen takia. Sille ei voi mitään.”
“Eri asia on, miten paljon politiikka on mukana siinä minne arvokisoja myönnetään. Siihen voisi tulevaisuudessa pureutua enemmän. Niitä on ollut kaikenlaisissa paikoissa, Doha, Baku, Valko-Venäjä. Kyllähän ne paljolti menevät nyt autoritäärisiin valtioihin, joissa on rahaa. Se ei ole kauhean hyvä suuntaus. Tulee vähän olo, mitä siellä taustalla on. Asia on enemmän ylemmällä taholla. Kisojen läheisyydessä päättäjät voivat helposti vastata, että antaa urheilijoiden urheilla, mutta kyllä kisojen myöntämisvaiheessa pitäisi pikkuisen ruveta pohtimaan tarkemmin asiaa. Totta myös on, että kisat ovat niin hemmetin kalliita, että järjestäjämaita ei kauheasti ole.”
4.Miten suomalainen toimittaja/urheilija/kansalainen voi vaikuttaa Kiinan ihmisoikeusasioihin?
“Pidän nykypäivässä tosi tärkeänä sitä, että urheilijat ovat itse alkaneet aktiivisesti puhua ihmisoikeuksien puolesta. Asiassa on menty ja mennään vauhdilla eteenpäin. Älä riko urheilua -kampanja on siitä hieno osoitus. Sitä kautta muutos lähtee, ja ehkä saavuttaa jossain vaiheessa sen päättävän johtoportaankin.”
“Voihan jokainen penkkiurheilijakin tehdä oman kannanottonsa, ettei vaikka seuraa kisoja. On rohkeaa ja iso asia, jos urheilijat jättävät menemättä kisoihin. Se on iso kannanotto, esimerkiksi suuren profiilin urheilijalta, aina sillä voi joku vaikutus olla. Se on minusta hienoa, mutta ymmärrän myös niitä urheilijoita, jotka niin eivät jää pois.”
”Median tehtävänä on tietenkin kertoa myös näistä asioista, mistä urheilijat puhuvat, välittää heidän mielipiteitään. Media ei voi varsinaisesti alkaa boikotoimaan, kun kisat on jo jonnekin myönnetty. Mutta emme saa hymistellä asioita, kyllä niistä pitää kertoa.”
5.Miten vertaisit olympialaisten eri järjestäjämaita ihmisoikeuksien näkökulmasta?
“Sehän ei tavallaan näy kisaporukalle. Esimerkiksi Lontoossa meininki oli tosi tavallista, ei mitään päälle liimattua. Maissa, joissa ihmiset elävät ei-demokraattisen vallan alla, tehdään helposti hyvin kulissimaista riemua ja iloa. Joku ero tunnelmassa on. Ongelmia yritetään peitellä kisaporukalta ja medialta. Riossa siivottiin esimerkiksi favelat, eräänlaiset slummit, pois olympialaisten alta.”
