Lokakuun ensimmäisellä viikolla Ryhmäteatterissa sai ensi-illan Vaellus. Kyseessä on kotimainen kantaesitys.
Näytelmän on kirjoittanut kirjailija Anna Krogerus. Kirjailijuuden lisäksi Krogerus on toiminut muun muassa dramaturgina Kom-teatterissa ja Kajaanin kaupunginteatterissa.
Krogeruksen edellinen näytelmä Ryhmäteatterissa oli noin viisi vuotta sitten ensi-illassa ollut 9 hyvää syytä elää. Tällöin tämä teos saavutti suurta suosiota yleisön keskuudessa ja sitä on esitetty sen jälkeen monissa teattereissa eri puolilla Suomea.
Edellinen Krogeriuksen näytelmä Ryhmäteatterissa toi esiin yhteiskunnan laitamilla eläviä ihmisiä, jotka kuitenkin haluavat kohdata muiden ihmisten hädän ympärillään.

Robin Svartström, Sari Mällinen, Santtu Karvonen, Pihla Penttinen ja Lassi Alhorinne. © Mitro Härkönen/ Ryhmäteatteri
Uudessa Vaellus-teoksessaan Krogerus pohtii erittäin ajankohtaista aihetta. Hän käsittelee tragikomedian keinoin työyhteisössä olevia ongelmia. Näitä ovat esimerkiksi johtamis-, mielenterveys-, kommunikaatio- ja motivaatio- ongelmat. Tämän lisäksi esiin nousee tiukkeneva työpaikan taloustilanne.
Työyhteisöksi uutuusnäytelmään on valittu seurakunta. Tämä valinta tuo varmasti toteutukseen oman näkökulmansa. Näytelmässä tullaan pohtimaan, että minkälaista on olla luonnon armoilla, entä miten kohdata kuoleman vaara.
Vaellus on roolitettu Ryhmäteatterin vakituisilla näyttelijöillä sekä muutamilla vierailijoilla. Monet heistä olivat mukana jo 9 hyvää syytä elää- näytelmässä. Lisäksi molemmissa näytelmissä on mukana myös samoja suunnittelijoita. Ohjaaja vaihtuu edelliseen Krogeriuksen näytelmään verrattuna, tällä kertaa ohjausvastuussa on Laura Jäntti.
Esityksen peruslippu on 35 €. Alennusryhmien liput halvempia. Esityksiin on lippuja vielä jäljellä.
Kirjoittaja: Lauri Koivisto (22rad.lauri.koivisto@edu.heo.fi)
Artikkelikuva: Robin Svartström ja Lassi Alhorinne. © Mitro Härkönen/ Ryhmäteatteri