Kolumni: Huolestuttava alku Liiga-kaudelle

Juuri alkanut jääkiekon Liigakausi sai heti tummia pilviä ylleen. HPK:n ja Sportin ottelu peruttiin HPK-pelurin koronavirusaltistumisen takia.

Moni veikkaili ennen Liigakauden alkua kuinka kauan menee, että ensimmäinen ottelu perutaan. Ne, jotka veikkasivat kolmea päivää, onnittelut teille. Lauantaina 3.lokakuuta Liiga tiedotti HPK-Sport-ottelun perumisesta. Uutinen oli katastrofaalinen erityisesti hämeenlinnalaisjoukkueelle, koska he olivat edellisen kerran vajaa kuukausi sitten karanteenissa.

Ottelun perumista enemmän itseäni huolestuttaa asian kokonaiskuva. Miten Liiga aikoo suhtautua otteluiden perumisiin? Pelataanko peruttuja otteluita missään vaiheessa? Liiga on jo kertonut että tällä kaudella sarjataulukon sijoitukset määräytyvät joukkueiden pistekeskiarvon mukaan. Jos mielii päästä pudotuspeleihin, joukkueella täytyy olla pelattuna vähintään 20 ottelua. Silti pelaamatta jääneet ottelut tuovat seuroille jo ennestään pienentyneiden tulojen takia vielä ahtaamman tilanteen. Miten pienemmät seurat säästyvät konkursseilta jos he pelaisivat ainoastaan puolet otteluista tällä kaudella? Koronapandemia on ollut tuhoisa jo monille toimijoille, eivätkä urheiluseurat tuo tähän poikkeusta.

Tästä kaudesta on tulossa ennennäkemättömän haastava. Seurojen taustahenkilöiden täytyy elää koko ajan omissa oloissaan ja heidän täytyy noudattaa Liigan antamia ohjeistuksia läpi kauden. Kuinka kauan pelaajat jaksavat tätä? Ottaen vielä huomioon koronatapausten ollessa Suomessa tällä hetkellä jatkuvassa nousussa, on tilanne erittäin huolestuttava. On selvää, ettei kautta tulla pelaamaan ilman yleisöä, joten vaihtoehdot alkavat käydä vähiin. Myös Liigan otteluohjelma on suunniteltu erityisen tiiviiksi, joten esimerkiksi joukkueen kahden viikon karanteeni tulisi perumaan vähintään kuusi ottelua per kerta. Toki näistä vain noin puolet olisi kotiotteluita, mutta kolmenkin ottelun peruminen voisi tuoda jopa 100000 euron tappion, joka on erittäin suuri rahasumma erityisesti pienimmille seuroille, joiden resurssit ovat jo ilman pandemiaakin rajalliset. Myös vierasotteluiden peruminen voisi tuoda seuroille kymmenien tuhansien tappiot.

Aika on tällä hetkellä urheilun pahin vihollinen. Ellei haluta pilata tulevaakin kautta, täytyy tämän kauden olla ajoissa pelattu. Kello tikittää tällä hetkellä uhkaavaa tahtia eteenpäin.

Teksti: Valtteri Lähtinen