Nenna Jokisen kolumni: Mistä vinkkejä karanteenista selviämiseen?

Monet tuhannet suomalaiset ovat joutuneet viettämään karanteenia. Yksinolo ei enää tunnu ihanalta, kun kyseessä on pakko.

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos vahvisti Suomen ensimmäisen koronavirustartunnan Lapin sairaanhoitopiirissä 29. tammikuuta 2020. 

Vietin penkkareita saman vuoden helmikuussa. Olin penkkarirekan kyydissä, jonka lavalle olimme muiden abiturienttien kanssa askarrelleet perinteisen meemilakanan. Lakanassa luki: “Korona tulee, oletko valmis?”. Korona tuntui tuolloin vielä vitsiltä, sillä tilanne ei ollut paha. 

Maaliskuussa tilanne kuitenkin huononi ja hallitus totesi yhdessä tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa maailmanlaajuisen koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi toimenpiteet koronan hillitsemiseksi, jotka tulivat voimaan 18. maaliskuuta. 

THL:n tämänhetkisen tilaston mukaan Suomessa on testattu yhteensä yli 1 723 600 näytettä. Koronavirustestaus on kokonaisuus, johon kuuluu mahdollisen tartuntariskin arvioiminen, näytteenotto, näytteen analysointi ja tarvittavat jälkitoimet. 

Itsekin koin alkusyskysystä karanteenin ja järkihän siinä meinasi lähteä. Olin aloittamassa juuri uudessa koulussa, kun jouduin menemään oireiden takia testiin ja viettämään karanteenia. Ensimmäiset neljä päivää jouduin seuraamaan tunteja etänä. Tilanne oli hirveä, sillä kyseessä oli uusi koulu, josta en tuntisi entuudestaan ketään. Ensimmäiset päivät ovat uudessa paikassa ainakin omasta mielestä todella merkittävät. Ensimmäisten päivien aikana ryhmäydytään ja tutustutaan toisiin. 

Sen lisäksi en voinut nähdä kavereita, käydä kaupassa tai mennä salille. Olin kirjaimellisesti neljän seinän sisällä ellei koiran kanssa tehtyjä lenkkejä lasketa. Silloinkin piti välttää ihmiskontaktia, mutta ilman ulkoilua pääni olisi hajonnut. 

Rakastan normaalisti yksinoloa, koska oma aika on on todella tärkeää jaksamisen takia. Silloin voi rauhassa levätä ja kerätä energiaa. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento, joka tarvitsee muita ihmisiä. Vuorovaikutus on jo vauvasta asti tärkeää esimerkiksi kiintymyssuhteiden kannalta. Etänä kommunikointi ei tunnu läheskään samalta, kuin kasvotusten kohtaaminen. Toisen aidot reaktiot ja tunteet puuttuvat keskusteluista.

Mielestäni ihmisiä pitäisi muistuttaa, kuinka selvitä karanteenista. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä asia, joten pieni muistilista ei tekisi pahaa kenellekään. Yle on tehnyt keväällä kolmenkymmenen vinkin listan koronakaranteenin varalle. Kyseisiä vinkkejä voisi päivittää tai saada niistä inspiraatiota. Itse vietin karanteenia vain viikon mutta raskasta se oli. Minnekkään ei voinut lähteä, vaikka olisi halunnut. Tekemisen puute oli koko ajan läsnä ja päivät kuluivat hitaasti. 

Mikäli henkilö epäilee koronavirustartuntaa on tehtävä oireiden arviointi Omaolo-palvelussa tai otettava yhteys oman alueen terveyskeskukseen tai päivystykseen. Ennen testiin menemistä ja näytteen tulosta on suositeltavaa pysyä omaehtoisessa karanteenissa, kunnes tulos varmistuu.

Kirjoittaja on journalismin opiskelija