Naisten hiihtomaajoukkue pyrkii jatkamaan mitaliputkea Pekingissä

Kausi 2021-2022 on monelle maastohiihtäjälle erityisen tärkeä, sillä helmikuussa on edessä Pekingin talviolympialaiset. Maastohiihdon maailmancupin alkukausi on antanut katsojille esimakua tulevasta.

Teksti: Eetu Moisio  

Alkukauden aikana hiihdetyt matkat sekä olosuhteet ovat olleet samantyylisiä, kuin Pekingissä tullaan näkemään. Suomen naisten joukkueen suoritukset ovat olleet lupaavia tulevia olympialaisia ajatellen. 

Naisten joukkueen kausi käynnistyi loistavalla tavalla, kun Johanna Matintalo ja Katri Lylynperä nähtiin mukana Rukan sprintin finaalissa. Kaksikko tuli maaliin neljäntenä ja viidentenä, vain kolme sekuntia kilpailun voittaja Maja Dahlqvistin jälkeen. Niukasti finaalin ulkopuolelle jäänyt Jasmi Joensuu onnistui myös hyvin. Hän oli lopullisissa sijoituksissa yhdeksäs.

Naisten vahva alkukausi sai jatkoa Rukalla normaalimatkojen kilpailuissa. Tällä kertaa menestyksestä vastasivat Krista Pärmäkoski sekä Kerttu Niskanen. 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdössä Pärmäkoski oli viides ja Niskanen seitsemäs. Avausviikonlopun viimeisenä päivänä käydyssä vapaan hiihtotyylin takaa-ajossa Pärmäkoski paransi sijoitustaan nousemalla neljänneksi. Eroa kolmanneksi tulleeseen norjalaiseen Heidi Wengiin oli alle yksi sekunti. Niskanen putosi takaa-ajossa yhdeksänneksi.

Pärmäkoski oli iskussa avausviikonloppuna. Kuva: Instagram: kristaparmakoski

Pärmäkosken poissaolo ei menoa hidastanut

Maailmancupin seuraava osakilpailu hiihdettiin Norjassa, Lillehammerissa. Naisten joukkue joutui kilpailemaan ilman Krista Pärmäkoskea, joka sairastui flunssaan Rukan kilpailujen jälkeen. Pärmäkosken sairastumisesta huolimatta naisten joukkue menestyi Lillehammerissa hyvin. 

Sprintissä Jasmi Joensuu selvitti tiensä semifinaaliin toisen kerran peräkkäin. Kahden ensimmäisen osakilpailun aikana Joensuu on osoittanut pärjäävänsä sprinteissä niin perinteisellä kuin vapaalla hiihtotyylillä. 

Kerttu Niskanen oli vapaalla hiihtotavalla hiihdetyssä väliaikalähdössä Lillehammerissa 12:sta. Niskanen valitsi lähtöpaikkansa kilpailuun hyvin, sillä hän pääsi hiihtämään norjalaisen Helene Marie Fossesholmin peesissä kahden kierroksen ajan. 

Lillehammerissa hiihdettiin viimeisenä päivänä viestikilpailut. Ilman Pärmäkoskea kilpailuun lähteneeltä naisten joukkueelta nähtiin hyvä ja tasainen suoritus. Suomen joukkue tuli maaliin viidentenä. 

Taakse jäivät muun muassa Norjan kakkosjoukkue ja Saksan ykkösjoukkue, joista molemmat muodostuivat vahvoista hiihtäjistä. Norjan kakkosjoukkueessa nähtiin esimerkiksi kaksi olympiakultaa voittanut Ragnhild Haga sekä yhden olympiakullan voittanut Maiken Caspersen Falla.

Naisten joukkueelta nähtiin loistava viestikilpailu. Kuva: Instagram: xcteamfin

Maailmancupin alkukausi on nostanut odotuksia

Vuoden 2006 Torinon olympialaisista lähtien Suomen naiset ovat voittaneet mitaleja maastohiihdossa. Maailmancupin alkukauden perusteella mitaliputkelle voidaan odottaa jatkoa myös Pekingin talviolympialaisissa. 

Katseet kohdistuvat jälleen Krista Pärmäkoskeen. Vuoden 2018 Pyeongchangin olympialaisissa kaksi pronssia ja yhden hopean voittanut Pärmäkoski on tällä kaudella osoittanut olevansa hyvässä kunnossa sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan kilpailuissa.

Pekingin matkat sopivat suomalaisille hyvin. 10. helmikuuta hiihdettävä 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtö on Pärmäkosken päämatka olympialaisissa. Pärmäkoski on uransa aikana menestynyt parhaiten kyseisellä matkalla. Toinen tärkeä matka hänelle on olympialaisten avauskilpailu eli 15 kilometrin yhdistelmäkilpailu, jossa hiihdetään sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä. 

Kysymysmerkkejäkin löytyy Pärmäkosken osalta. Pekingin olympialaisiin rakennettu uusi hiihtostadion sijaitsee 1,7 kilometrin korkeudessa. Vielä on epäselvää, mikä on Pärmäkosken todellinen kunto, kun hiihdetään korkealla. 

Viime viikonlopun maailmancupin osakilpailu Davosissa oli monelle hiihtäjälle tärkeä, koska ensimmäistä kertaa kaudella kilpailtiin korkealla. Flunssasta kärsinyt Pärmäkoski matkusti Davosiin kolme päivää muiden jälkeen, eli hänellä oli vähemmän aikaa tottua korkean paikan ilmaan.. 

Seuraavan kerran hiihtäjät pääsevät mittaamaan korkean paikan kuntoa Tour De Skin avauskilpailussa Lenzerheidenissä 28. joulukuuta.

Pekingin uusi hiihtostadion sijaitsee korkealla. Kuva: Twitter: BeijingDiscover

Joukkuekilpailuissa on aina yllätysmahdollisuus

Pärmäkosken henkilökohtaiset matkat eivät kuitenkaan ole Suomen joukkueen ainoa mahdollisuus mitalien voittamiseen. Naisten viestikilpailu sekä parisprintti ovat matkoja, joilla Suomen naiset ovat palkintokoroketaistelussa mukana. Lillehammerissa naisten viestijoukkue oli viides ilman Pärmäkoskea, ja ero neljänneksi tulleeseen Yhdysvaltojen joukkueeseen jouduttiin ratkaisemaan kameran avulla. 

Pekingin parisprintti hiihdetään perinteisellä hiihtotyylillä, ja kuten Rukan sprinttipäivä osoitti, se sopii suomalaisille erinomaisesti.

Maastohiihdon kisat käynnistyvät jo olympialaisten toisena päivänä 5. helmikuuta, ja niitä riittää aina viimeiseen päivään asti.